------------
Weed ärähti kuullessaan koputuksen ovelta. Vasemman käden alla oleva paperi ryttääntyi palloksi, siinä missä oikeassa kädessä oleva mustekynä lensi lattialle raivon köyhänä ilmentymänä. Oikeasti hän ei ollut kyennyt tekemään töitä viimeiseen kahteen viikkoon - ei sen jälkeen kun se saatanan narttuhuora-Koyuki oli ilmoittanut olevansa raskaana....
Palkkioksi ilmoituksesta oli ollut julma, mielipuolinen teko: Koyukin kaunismuotoinen, lumivalkoinen kuono oli saanut tervehtiä kiiltävää pöytää ja murtua. Iskeytyä pöytään uudelleen ja uudelleen...
Se ei ollut riittänyt. Koyuki oli saanut kohdata hyllyt ja kansiot, saaden useita haavoja päähänsä, ehkä jopa aivotärähdyksen putoavien kansioiden iskuista.
Weed oli laittanut kaiken väsymyksen piikkiin, ainoastaan olkiaan kohauttaen. Hän oli sulkenut silmänsä ja korvansa koko jutulta. Hän ei jaksanut edes pelätä kostajia, jotka Koyuki - tai Choko - saisivat palkattua vain likaisia keinoja käyttäen... Mutta kuka halusi panna raskaana olevaa sihteeriä?
Vihassa huitaistu lasi lensi lattialle, räsähtäen rikki. Weedin korvissa se kuulosti konetuliaseen sarjalta ja hän painoi kädet korvilleen. Yllättäen hän kuuli laulua...
Kauempaa käytävältä, pelottavan tasaisesti lähenevää.
- Was die Mode streng geteilt.....Alle Menschen werden Brüder.....
Pahoin japaniksi korostetulla, ei-niin-luonnollisella saksalla laulettu laulu suli hyminäksi. Weed tunnisti äänen ja hänen kätensä puristuivat nyrkkiin pilkkopimeässä huoneessa.
Koputusta ei tarvittu, eikä sitä odotettu. Ovi aukeni paljastaen kylmässä plafondivalossa kylpevän Joujin, joka oli täysin vastakohta enkeleille harmaassa vaatetuksessaan.
Weed hymähti. - Olet väärässä.. Minä en ole, eikä minusta ikinä edes tule sinun veljeäsi...
- En edes haluaisi sitä, koska tiedän mihin pakottaisit minut... Jerome on loppu.. Sinä olet loppu.. Tai ainakin uskon niin.. Minulla on sinulle jotain. Hillitse itseäsi hiukan, niin saat tietää.
Weed irvisti ja siirsi kätensä pois pöydällä olevan käsiaseen päältä - tosin ainoastaan viereen, tarpeeksi lähelle. Kysymys oli pelkkä krapulaisen urahdus. - Mitä?
Vastauksena oli pieni musta esine, joka lensi kohti. Weed ei ehtinyt ottaa sitä kiinni, vaan se kolahti pöydälle ja luisui pitkin liukasta pintaa, suoraan syliin. Onneksi ei kuitenkaan nivusiin, sillä silloin Weed olisi menettänyt kasvonsa alhaisempaakin alhaisemman edessä...
Käsi nappasi esineen nopeasti tärinästä huolimatta ja Weed huomasi pitelevänsä sanelinta. - Tämä... Mitä tämä on?
Joujilta ei kuitenkaan herunut vastausta, joten Weed painoi PLAY-nappia, aivan kuin odottaen esineen räjähtävän sormissaan.
Weed kuuli isänsä vanhuuden karhentaman äänen, joka toisti perintöä koskevat sanat. Jokaisen isän sanan myötä pojan silmät laajenivat ja kun nauha naksahti loppumisen merkiksi - Jouji oli editoinut sitä - Weedin silmiin syttyi viha, sisäinen tuli. Sanelin murskautui ainoastaan yhden käden otteeseen ja palaset putosivat hyödyttöminä pöydälle.
- Sinä.. Sinä pakotit hänet... Tämä kaikki on valhetta... Yukimura on huono... Surkimus... Kuten sinä.. Tiedätkö miksi hän tekee sitä hyödytöntä työtä, jolla ei ole mitään päämäärää..? Katsoo toisten kuolevan...?
Jouji oli odottanut tätä. Hän oli vetäytynyt viileään kuoreensa adrenaliinista huolimatta jo silloin, kun Weed oli aloittanut isänsä äänitetyn testamentin kuuntelemisen, joten hän kohotti vain kulmiaan.
Weed nousi tuolistaan ja käveli pöytänsä takaa. Näin hänen ja Joujin välissä ei ollut enää mitään kalusteita. - Hän masentui kun Sakura kuoli.. Hän masentui kun Joe kuoli... Hän oli vähällä ottaa isän lääkkeitä.... Minä sain hänet oksentamaan, mutta kiittikö hän..? Ei, älä vastaa.... Minä...
Jouji kuuli selvästi mutinan seasta, että Weed oli sekaisin. Puhui itsestään. Uskomatonta... Gin puhui siis totta! Weed oli itkenyt ilmeisesti yksin... Siksi hän on tällainen kuin nyt on.
Sääliä ei kuitenkaan irronnut katseiden kohdatessa. Weed loikkasi kohti entistä työntekijäänsä, karjuen jotain käsittämätöntä.
Jouji henkäisi kivusta saadessaan iskun leukaansa. Hän tajusi, että oli toimittava nyt tai ei koskaan.. Kliseistä, mutta sitä koko elämä oli...?
Kummankin kädet kiertyivät vastustajan kaulan ympärille. Weed oli vahvempi ja hän alkoi lisäksi hitaasti, sentti sentiltä, siirtää Joujia hitaasti kohti kirjahyllyä.
Jouji virnisti julmasti. - Minua on.. pilattu ulkoisesti jo tarpeeksi.. kiitos vain... EI ENÄÄ!
Viimeisen voimanponnistuksen ansiosta Weed lensi vasten omaa työpöytäänsä. Jouji ei tuhlannut enää aikaa. Hän onnistui huitaisemaan aseen kyynärpäällään lattialle, kiroten.
Weed kuristi yhä molemmin käsin..
Yllättäen jokin tylsänharmaa ilmaantui Joujin näkökentän rajoille. Paskiainen... Ei ole edes pitänyt huolta......
Seuraavaksi kuului lasin kilahdus, nahkahihnojen napsahdus ja viimein, repeävän kankaan kuvottava ääni.
Jouji lysähti lattialle syvään hengittäen ja katseli, kuinka verinoro valui alas työpöydältä. Hänen rystysensä olivat veressä ja lasinsiruissa. Hän oli rikkonut miekkavitriinin paljain käsin.... Silti hänen mielessään soi taivaallinen sinfonia - mikäli taivasta edes oli.
Olisi vaarallista jäädä tähän, mutta muuta ei voinut tehdä juuri nyt...
Uupunut pää iskeytyi vasten työpöytää. Jouji ei edes tuntenut pientä vihlaisua, vaan vaipui uneen.
***
Tympeä, keinotekoinen valo herätti kovalle matolle nukahtaneen Joujin. Niskat naksahtivat hieman kun päätä liikautti, mutta sellaisella kivulla ei ollut mitään väliä.
Jouji kompuroi nopeasti ylös ja kirosi veressä olevia käsiään. Verta oli lattialla, pöydällä... Sekä hänen, että Weedin.. Voi paska, sormenjäljet... Minulla ei ole mitään, millä voin pyyhkiä ne pois...
Epätoivostaan huolimatta Jouji poistui huoneesta käytävälle. Seinällä olevasta kellosta hän näki ajan: puoli viisi. Kukaan ei ollut tullut vielä töihin - ei tässä piirissä.
Jouji veti takin ja villapaidan hihat veristen käsiensä päälle. Hän irvisti huomatessaan kankaan tummuvan ja tuntiessaan materiaalin imevän verta..
Oudosta ulkomuodostaan huolimatta hän juoksi portaat alas mahdollisimman matalana, avasi liukuovet käsikahvasta ja huoahti astuessaan kadulle. Verta.. Liikaa verta...
Näin aikaisin aamulla kadulla ei ollut juuri ketään. Ainoastaan joku mustaan takkiin pukeutunut mies luki lehteä lehtikojun vierellä, käännellen sivuja rauhalliseen tahtiin - ei vain varjostaen.
Jouji epäröi hetken, mutta painoi sitten päänsä alas, veti itsensä kokoon kylmyyden vuoksi ja lähti ohittamaan lehtikojua. Hän olisi voinut toisaalta kävellä tien yli, mutta valojen totteleminen näin aikaisin oli ajajilta vähän epämääräistä.
Mies luki edelleen lehteä, kun Joujin kengät iskeytyivät jäiseen katuun hänen kohdallaan. Valkoturkki olisi voinut olla verinen haamu.
Jouji huokaisi päästyään kulman taakse. Veren haju tunki yhä sieraimiin ja herätti turhaa levottomuutta...
Yllättäen vahva käsi kiertyi hänen rintakehänsä ympärille, melkein estäen hengityksen, toisen käden iskeytyessä suulle.
- Kuule bishounen, sinun ei tarvitse pudottaa saippuaa vankilassa... Joudut siellä raiskatuksi muutenkin. Sellaista kohtaloa minä en sinulle halua, Jouji-chan...
Jouji heilautti vuoroin molempia kyynärpäitään taaksepäin suuntautuviin iskuihin, huolimatta siitä että hyökkääjä oli vähällä murskata hänen rintakehänsä. Useat iskut eivät auttaneet mitään, vaan toinen tuntui vain ottavan ne vastaan.
Kaikeksi järkytykseksi hyökkääjä käännähti ympäri ja päästi otteensa liiankin huolimattoman näköisesti, tyrkäten entistäänkin heikentynyttä Joujia eteenpäin. Jouji lennähti toisen antaman sysäisyn voimasta kujalle, vasten likaista roskapönttöä. Ei mustia autoja, ei salaista katoamista..
Kuului äänekäs kolahdus, kun Jouji, vasten tahtoaan, iski leukansa metallisen roskapöntön kanteen. - Agh...!
Jalat antoivat hänellä periksi ja hän lysähti vasten loskaista, kylmää maata. Toinen tuntui vain odottavan iskua.
Jouji vetäisi syvään henkeä, vaikka leuan kipu ei jättänyt rauhaan. Hän nousi ja kääntyi varovasti, kädet täristen.
Hahmo hymähti ja riisui takkinsa, pudottaen sen maahan - tallattavaksi.
Jouji lakkasi ajattelemasta hahmoon liittyviä asioita, vaikka tunnistikin tämän nyt näöltä. Hougen.. Hougen...
Valkoisen hahmon pää painui alas ja suu avautui, vuodattaen kuolaa ja verta.. Kyky olla älykäs unohtui täysin. - KYAAAH!
Hougen ei hätkähtänyt lainkaan siitä seikasta, että Joujin oikea nyrkki osui hänen toiseen poskeensa - ja yllättäen kaikki hampaat uppoutuivat paidan läpi vasempaan käsivarteen. Syvemmälle, syvemmälle..
- Nice tech... Oi? Minähän vuodan verta poskesta... Hitto.
Se oli totta. Kynnet olivat kaikessa raivossa, tosin eivät tarkoituksella, raapaisseet isokokoisen taistelijan poskea.
- Tämä on naurettavaa...Päästähän irti.
Jouji riippui itsepäisesti kiinni Hougenissa. Kynnet olivat puristuneet kiinni poskeen ja olivat nyt veren kastelemat. Kuolemaan asti.. Yukima, John... Minä en välitä enää...
Hougen ja Jouji tuijottivat itsepäisesti toinen toistaan silmästä silmään.
Hidari.... Miki... Kamakiri.... Saastat....
Verivana valui sormille.
Äänettömän taistelun ja muistikuvien tuoksinassa kumpikaan ei huomioinut kadulta kuuluvaa ääntä: se oli kengän laiska, pitkä ja laahaava osuminen hiekkaan silloin kun joku käveli. Kävelijä pysähtyi puoliksi Hougenin taakse, kohotti kulmiaan, teki jotain ja laukaisi käsiaseen.
Joujin raudanlujalta näyttänyt ote heltisi ja hän putosi likaiselle kujalle, lyöden päänsä.
- Todella... Hongkongilaisissa filmeissä näkee parempaa actionia kuin tuo... Valitset taistelukumppanisi huonosti, aniki.
Hougen irvisti veljensä äänelle ja kohotti ehjän kätensä hieromaan vahingoittunutta. - Hoiditko.. asian?
- Enhän minä muuten olisi täällä.. Mutta hei, etkö ole oikeasti samaa mieltä kuin minä..?
Hougen nyökkäsi kiivaasti hiljentääkseen toisen ja katsahti maassa makaavaan Joujiin. Verinen läikkä oikeiden kylkiluiden kohdalla oli jo alkanut laajentua ja vaati hoitoa - mutta olisiko se sen arvoista?
Pohdiskelun keskeytti punainen Nissan, joka oli vähällä ajaa Genshinin varpaille.
Genshin heilautti kädessään olevaa asetta ja kirosi, tunkien vähän ylivoimansa takin sisätaskuun. Hän avasi auton takaoven ja näki penkkien välistä Lecterin synkän ilmeen. Autonkuljettajana toimimisen täytyi olla kova kolaus, varsinkin kun nyt itseään hengiltä vuotava oli harventanut ryhmää mitä suuremmissa määrin.. Tämän lisäksi kolmen poliisipiirin "rikos on paha, paha asia"-kampanja oli purrut lässymäisyydestään kunnon kansalaisiin liiankin hyviin..
Genshin katsahti Hougeniin ja Joujiin, istahtaen sitten ärähtäen etupenkille. Hän alkoi olla huolissaan veljestään.
Hougen heitti Joujin takapenkille jonkinlaiseen makuuasentoon ja istahti tämän viereen. - Lähdetään.
***
Hougen...
Minä tapan sinut... Minä tapan sinut... Minä tapan sinut....!
Punapukuinen tyttö kärsimässä metallisen hirviön sisällä, uhmaa viimeiseen asti.. Asuka Langley Sohryu...
Välähdys, jolla ei ollut mitään merkitystä.. Se kuitenkin muistutti Joujia Hirosta, joka oli seissyt hänen rinnallaan - ei enää. Se aika oli jo valunut sormien välistä.
Jouji hätkähti hereille, kiitos muiston aiheuttaman kivun. Hän huomasi makaavansa sairaalasängyssä, jonka laitoihin hänet oli kahlehdittu. Hän näki huoneen nurkassa olevan, kovin epämukavan muovituolin ja sillä istuvan pitkän hahmon.
Huoneessa oli hyvin hämärää, sillä ikkunaverhot päästivät vain hyvin vähän valoa lävitseen.
Hahmo kuulosti kuin kärsisi kivuista, sillä se vain katseli vastapäiseen seinään ja kirosi hiljaa. Huolimatta siitä että oli fyysisesti vahva...
Jouji ei kyennyt sanomaan mitään, sillä hän tajusi vasta nyt että hänellä oli hengitysmaski kasvoilla - ehkä tarkoituksella.
Yllättäen hahmo nousi ja käveli valokatkaisijan luo, iskien muovia niin että se särkyi.
Kattovalo syttyi - yllättäen armollisen hitaasti - ja Jouji näki sen valossa jotain, joka järkytti häntä enemmän kuin se syy minkä vuoksi hän oli herännyt.
Hougen oli uskomattoman rauhallinen, luonnoton.. Tällä oli yllään pelkät bokserit, joten irezumi-tatuointi näkyi selvästi. Täplikäs turkki oli - pientä aluetta kehon keskiosassa ja jalkojen alaosaa lukuun ottamatta - kuvioitu, jokaista karvatuppea myöten japaninvaahteran viininpunaisilla lehdillä.
Jouji tunsi ohimenevää myötätuntoa. Tatuointi oli vienyt aikaa ja rahaa.
Hougen käveli sängyn vierelle ja irrotti hengitysmaskin Joujin kasvoilta, odottaen kärsivällisesti että toinen sai voimia puhua.
- I... Irezumi....
- Niin, boy.. Älä enää ihmettele mikset voittanut minua. Veljelläni ei ole samanlaista, mutta hän suojasi sinut. Poliisit etsivät nyt häntä.
Muistikuva välähti Joujin mielessä. Weedin silmissä oli viimeiseen asti näkynyt pelkkää humalaisen uhmaa.. Sitten verta oli vain roiskahtanut ympäriinsä huumatun mustassa mielessä, kuin efektinä... SPLASH!
Yllättäen Jouji tunsi kädet ympärillään. Hougenin kädet... Huolimatta kahleista, joiden olisi pitänyt muistuttaa vihollisuudesta ja ruokkia sitä, Jouji antautui Hougenin syleilyyn.
Hougen ei tiennyt miksi teki näin. Ehkä pelokkaat silmät ja kärsinyt katse olivat saaneet jotain murtumaan hänen sisällään. Se oli mahdotonta...
Jouji tunsi lievää pettymystä, kun käsien ote hellitti ja hän laski päänsä tyynylle.
Hougenin katse oli muuttunut kovaksi, mutta hänen äänensä oli epävarmempi kuin koskaan. - Älä enää koskaan tee noin... Kuulitko?!
Tämän sanottuaan Hougen kiirehti huoneesta pois, yhtä arvokkaana kuin aikaisemminkin - olisi hän sitten ollut puolialaston kuten nyt tai täysin vaatetettu. Hän sammutti valon ennen poistumistaan huoneesta.
Jouji ei tuntenut tyytyväisyyttä siitä että oli saanut Hougenin hämilleen, sillä hän oli itsekin samassa mielentilassa. "Miksi"-sanan käyttäminen ei olisi auttanut asiaa lainkaan - se olisi vain johtanut lyönteihin.
***